Olipahan väsyttävä päivä, kaikenlaista pientä puuhattiin työpaikalla kun oli sellainen päivä jolloin ei oikein kovin hyvin päässyt tekemään normaalitöitä päivällä. Iltapäivällä sitten juostiin. Töiden jälkeen kävin kaupassa ja pysäkillä istuessani luin kaverilta tulleen viestin, tahtoi tietää aionko ottaa tänään olusta. Samassa hän jo soittikin, oli kovin kiireinen saamaan vastauksen. Sanoin ettei ole rahaa, mutta mieli tekisi. Hän sitten lupasi soittaa kohta uudestaan ja soittikin. Oli lainannut siskoltaan rahaa minua varten, sanoi että maksat kun pystyt. Nyt hän sitten on illalla tulossa tänne, istumme iltaa ihan vaan tyttöjen kesken, kuuntelemme musiikkia, höpöttelemme kasvotusten, mukavaa pitkästä aikaa häntä nähdä. Onpa jotain kivaa mitä odottaa illalta, meille molemmille. Ollut sen verran raskas ja väsyttävä viikko kummallakin ja molemmat ollaan kaivattu kahdenkeskisiä illanistujaisiamme. Ihanaa rentoutua hyvässä seurassa.

Eli, ei muuta kuin viikonloppu käyntiin. Tässäpä tälle päivälle oikein nimikko kipale http://www.youtube.com/watch?v=5OB5IdlMxX0

Tänään töistä päästyäni, pysäkillä istuessani ajatuksissani, havahduin siihen että joku huusi nimeäni kadun toisella puolella liikennevaloissa seisovasta autosta. En valitettavasti tunnistanut huutajaa, mutta heilautin kättäni kun hänkin minulle moikkasi. En tunnistanut kyseistä autoakaan. Jäi vaivaamaan.... Jotenkin ehkä tämä kipale sopii asiaan... Kaikki tuntee minut vaan minä en ketään.... http://www.youtube.com/watch?v=7zi3f-Tg3vg 

Enää yksi työpäivä tällä viikolla. Sen kunniaksi voisi hakea kaupasta vähän irtokarkkeja, ei olekaan pitkään aikaan niitä tullut syötyä. Ensi viikko onkin sitten syyslomaviikko kouluissa. Minulla ei lomaa silti ole, vaan jotain hommia varmasti pomot keksivät jossakin kohteessa. Parempikin niin, jäi sen verran monta työpäivää välistä kun olin sairaana. Harjoittelijallahan se sitten tuntuu heti "palkassa". Ensi kuussa olisi saatava täysi palkka. Muuten iskee konkurssi.

Eipä minulla sitten kai muuta. Paitsi että olin järkyttynyt eilen kun Esa J häädettiin big brother talosta. Olisi ollut kyllä muitakin jotka olisivat häädön ansainneet mielestäni enemmän. Mutta, kansa on puhunut.

Palailin sitten torstaina työpaikalle ja sain kyllä ihan mukavan vastaanoton, siellä kun ei ollut kuin 2 vakituista, loput olivat sairaslomalla ja taitaa joku jatkaa sitä vielä ensi viikonkin. En siis ole ollut ainoa sairas :) Sain myös kehuja työstä jonka oolin tehnyt aiemmin sijaisena toisella alueella. Kuulemma minun jäljiltäni siellä oli siistimpää kuin aikoihin, eikä kukaan ollut kertaakaan valittanut minun ollessani siellä. Hmmm....hieman hämmentävää, en ole tottunut siihen että töissä jaetaan kohteliaisuuksia.

Tein eilen comebackin myös karaoke-maailmaan, kävimme veljen kanssa paikallisessa ja uskaltauduin pitkästä aikaa tarttumaan mikkiin. Veljen kanssa yhdessä lauloimme yhden kipaleen ja sitten myöhemmin yhden lauloin yksin, tosin oli väärä valinta, ei sopinut äänelleni ollenkaan. Harmi kun siellä ei ole Volgaa enää listalla, tai jos on niin se ei kuulemma toimi. Sen osaisimme vetää oikein kunnolla, olemme saaneet hyvää palautetta. Eikä edes Tuula Amberlan Korppia ollut tällä kertaa tarjolla, sääli.

Sen sijaan tapasimme uuden persoonan tuolla meidän pikku kuppilassa. Katsoimme veljen kanssa pitkään kun hän saapui paikalle, hänen tyyppisiään ei täällä paljon näe. Hämmästyin aika paljon kun hän meni laulamaan Hopeista kuuta, ei näyttänyt ollenkaan ihmiseltä joka osaisi sen laulaa, tai edes haluaisi, mutta se meni todella hyvin. Siinä sitten aloimme jutella hänen kanssaan ja olipahan mukavan tuntuinen ihminen, pakko sanoa. Piristävän erilainen siihen verrattuna millaisia ihmisiä siellä yleensä käy. Olisi ollut kiva hänen kanssaan jatkaa juttua vielä, mutta valitettavasti hän joutui lähtemään toisaalle. Sanoi kyllä että olisi halunnut meidän kanssa iltaa jatkaa, mutta, no, aina ei voi voittaa. Vaihtoi veljen kanssa puhelinnumeroita, katsotaan jos soittelevat tms. joskus. Tämä henkilö asuu aika kaukana täältä eikä ilmeisesti kauhean usein käy, eli ei kovin todennäköistä että hirveästi näkisimme hän tä ainakaan lähiaikoina uudestaan. Harmi sekin. Mutta, no, kuten sanoin, aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

Tässä tälle päivälle, olen yrittänyt opetella sanoja, sitten kun joskus ehkä mahdollisesti toivottavasti pystyn taas, menen ja vedän tämän karaokessa. Ihana kipale  http://www.youtube.com/watch?v=87zXKhilOuI

Eikö tämä helevetin sairastaminen voisi taas jo loppua vaihteeksi? Alan olla todella kyllästynyt tähän, koko ajan on jotain. Ei jaksaisi enää...puoli yhdeltä on aika lääkärille, saan sitten antibiootit onneksi niin voi alkaa parantua, ainakin tuo tulehdus. Ja ainakaan ei tule juotua tänä viikonloppuna vaikka olisi seuraakin, jota siis ei voi olla. Huoh....minä en vaan jaksa enää tätä. Sanon kohta sopimuksen irti ja kieltäydyn sairastamasta. Olisipa se niin helppoa.

Tiedän kyllä tavallaan miksi olen levoton, vaikken ymmärräkään, en minä yleensä. Lähestyvästä viikonlopusta tämä johtuu. Yleensä en edes isommin ajattele sitä, viikonloppu on viikonloppu on viikonloppu. Ei mitenkään tärkeä ja iso juttu. Paitsi nyt. Eikä sen nytkään pitäisi olla. Ei mitään isoja suunnitelmia jne. Luultavasti ihan tavallinen kotiviikonloppu, mikä onkin ehkä paras vaihtoehto mielelleni juuri nyt. Silti....huomaan yllätyksekseni salaa toivovani törmääväni jossakin yhteydessä tänäkin viikonloppuna kaveriin johon olen nyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna törmännyt. Miksi? Sen kun tietäisi. Tai siis...hän on mukavaa seuraa, hänen kanssaan on hienoa jutella. Häntä on hienoa kuunnella. Varsinkin nyt kun hän on niin innostunut eräästä uudesta asiasta elämässään, asiasta josta pitää kovasti. Kun hän puhuu siitä, hänen silmänsä loistavat ja suu hymyilee, hän on kuin aurinko joka valaisee huoneen. Kuitenkin, en ymmärrä miksi niin kovasti toivon ja odotan hänen kohtaamistaan, olen tuntenut hänet jo vuosia vaikka vasta viime aikoina olemmekin tutustuneet paremmin ja alkaneet jutella, mutta koskaan en ole häntä ajatellut näin, en muuna kuin jonkinasteisena kaverina. Ja kaverinahan edelleen ajattelen, nyt vain ehkä astetta tai kahta parempana kaverina. Kuitenkin, tiedän olevani hieman pettynyt jos en näe häntä tulevana viikonloppuna. Vaikka tiedän että hänellä on muutakin elämää ja tekemistä kuin ravata joka viikonloppu täällä, muitakin kavereita joita ei ehdi viikolla nähdä. Ja senhän pitäisi olla ihan okei ja onkin, ja tavallaan taas ei...aaaaarrrrrrgggggghhhhhhhh! tulen hulluksi itseni kanssa. Miksi minä yhtäkkiä tällä tavalla alan levottomaksi vain yhden viikonlopun vuoksi?

Toisaalta, vaikka odotankin kaikkea tuota, olen ehkä osin myös siinä mielentilassa että olisi varmaan parempi viettää viikonloppu omassa kämpässä lukkojen takana tapaamatta ketään. En tiedä, onko sitten syysmasennus iskemässä kunnolla vai mikä on, mutta huomaan myös välillä hautovani aika synkkiä ajatuksia. En nyt mitenkään itsetuhoisia juttuja vaan eräitä tiettyjä ikäviä tapahtumia, vanhoja asioita, pyörittelen pääni sisällä yhä uudestaan ja uudestaan. Asioita joita en ole ajatellut vuosikausiin. Ne vain iskevät kiinni, käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä...ehkä toisaalta olisi parempi linnoittautua omaan yksinäisyyteen, toisaalta hyvä seura voisi piristää nyt todella paljon.

No, toivottavasti saan näiltä kaikilta ajatuksilta ja odotuksilta nukuttua ensi yönä, aamulla olisi tarkoitus nousta aikaisin ylös. Olisi tarkoituksena käydä lataamassa bussikortti ja pitäisi piipahtaa työpaikalla kysymässä mihin kohteeseen sitten maanantaina olen menossa ja kaupassakin pitäisi käydä, hakemassa tupakkaa ja ehkä vähän juotavaa viikonlopuksi, varmuuden vuoksi. Minä en juo kuin seurassa ja siitähän ei ole takeita vielä. Mutta säästyy ne juotavat sitten seuraavaan kertaan.

Nyt taas pitkäkseen ja pää tyynyyn. Silmät kiinni ja kauniita unia. Ei jaksa olla kovin kauaa hereillä, eikä ainakaan pystyssä. Tällä lepäämisellä saisi sitten olla kunnin vaikutuskin. Ei ole kivaa sairastaa.

Perjantaina tuli oltua siellä paikallisessa tappiin asti. Saimme mukaan saman kaverin jonka kanssa juttelin viime viikonloppuna vähän ehkä liikaa. Ei hän kuitenkaan tuntunut olevan moksiskaan, ihan normaalisti jutteli minunkin kanssani edelleen ja vaikutti siltä että hänellä oli ihan mukavaa. Aamupuolella hän sitten soitti veljensä hakemaan hänet täältä. Oli kiva ilta/yö taas.

Tänään veli kävi laittamassa vanhemmilta saamaani soittimeen kaiuttimet paikalleen, nyt sitten kuulen taas musiikkia kämpässäni. Hienoa, viime kerrasta onkin liikaa aikaa.

On tässä jotain ikävämpääkin, olen taas flunssassa. Pientä kuumetta pitää, yskittää, nenä vuotaa, kurkkuun koskee ja ääni on jossain piilossa. Täytyyköhän taas huomenna hakea sairaslomaa.....no, sen mäkee aamulla. Ei sitä kyllä oikein jaksa sairaana töitä tehdä.

Toivon että paikallisessa on tuttuja niin saadaan juttukavereita muitakin, kahdestaan vähän tylsää. Tahtoisi toisaalta bilettää kunnolla, jotkin kotibileet sopisivat taas aivan mainiosti. Nykyään vaan niin vaikea saada porukkaa kasaan enää, osa muuttanut ties minne ja toisilla muita suunnitelmia aina. Joskus oli toisin. Mutta kelpaisi se juttuseurakin taas.

Jaaha, veli tuossa näköjään jo aloittelee, tekee kuulemma hirveästi mieli kaljaa. Kai sitä itsekin pitää kohta, ja täytyy valita jonkinlaiset vaatteetkin. Joskus sitä tahtoo pukeutua vähän paremmin, vaikka yleensä ihan normi t-paidassa ja mustissa housuissa menenkin. Ja Children of bodomin hupparissa, vaikka en heidän musiikkiaan kuuntelekaan, en pidä siitä. Mutta kun jostain kilpailusta sen aikanaan voitin ja rakastan huppareita.

Toisaalta karaoke ei innosta ihan niin paljon kuin musiikin kuuntelu muuten tänä iltana. Esim jukeboksista voisi löytyä ihan hyviä helmiä joita ei ole pitkään aikaan kuunnellut. Mutta tyydyn tuohon.

Eihän sitä tiedä, mitä ilta vielä tuo tullessaan. Toivottavasti jotain mukavaa.