Eipä tuo veljeni sitten ollutkaan eilen lähdössä mihinkään, kun kuuli että vanhemmat Lähtisivät tänä aamuna moottoripyörällä ajelemaan. Hän halusi mukaan, eikä siinä mitään, kiva vaan kun tekee sitä mistä tykkää. Itse lähdin entisen työkaverin kanssa paikalliseen, vaikka vähän epäilyttikin, hänellä kun on tapana nukahtaa pöytään tai jättää ilta muuten kesken. Kiva sitten meikäläisen on istua yksin paikassa jossa ei tunne ketään. No, nyt oli kuitenkin vähän erilainen ilta.

Tapasin siellä nimittäin ihmisen, joka oli ollut samaan aikaan yläasteella kanssani. Tosin pari vuotta alemmalla luokalla mutta kuitenkin. Itse en häntä muistanut, mutta minä nyt en muista edes niitä jotka olivat samalla luokalla kanssani. Tämän ihmisen kanssa oli kuitenkin todella mukava jutella. Juttelimme kouluajoista, meillä on yllättävän paljon samankaltaisia kokemuksia ja hän puhui omistaan todella avoimesti. Arvostan sitä että joku uskaltaa puhua kipeistäkin asioista. Itselläni se on vielä vähän hakusessa.

Olisi ollut mukava jatkaa juttua vielä, ilta loppui ikään kuin kesken ja hänellä oli jatkosuunnitelmat jo selvillä. Harmittaa vähän etten tyrkyttänyt puhelin numeroani, tosin en tiedä mitä hän siitä olisi ajatellut vaikka hänenkin mielestään kuulemma oli mukavaa jutella. Kuvitella, joku joka juttelee kanssani mielellään monenlaisista asioista. Kohdallani se ei ole mitenkään tavallista, ja siihen on melkoinen tottuminen. No, toivon että törmäämme joskus jossain uudelleen. Eihän sitä koskaan tiedä.