Juuh, tänään sitten oli työpaikalla kiva vastaanotto, minun olisi kuulemma pitänyt mennä jo kuuteen, vaikka olen sanonut ja tietävät kyllä sielläkin etten pysty muuttumaan linja-autoksi vaikka kuinka yritän. Heille oli kuulemma luvattu aamulla joku tulevaksi. En kai minä sille mitään voi, minulle on luvattu että voin mennä kahdeksaksi. Hyvin alkoi siis tämäkin päivä. Kuulemma minusta ei nyt sitten isoa apua ole koska en pääse aiemmin tulemaan. Huomenta vaan teillekin, ajattelin mielessäni.
No, sitten alkoivat puhua että jos menisinkin huomenna, perjantaina ja ensiviikolla vielä parina päivänä aamusta eräälle liikuntasalille, tekisin siellä pikasiivouksen ja sieltä menisin sitten vasta tuonne. Että olisin vähän kuin sijainen siellä, kun vakituinen lomalla. Kyllähän se minulle sopi, kunhan vaan joku näyttäisi paikan, mistä löydän välineet ja mitä tiloja siellä on tarkoitus siivota. No, soittivat työnohjaajalle joka hyvin vaikeasti yritettyään ensin luikerrella jollain tekosyyllä hommasta, lupasi tulla huomenna aamulla näyttämään minulle tilat. Mutta avainta ei kuulemma anna. Teki mieleni räväyttää että sitten ei varmaan sinne tarvitse mennäkään. No, en sitten kuitenkaan viitsinyt, on siellä siihen aikaan jo ainakin ulko-ovi auki, sisälle pääsen ja teen sen mihin avaimettomana kykenen.
Vaikka tuo lukio onkin mukavampi paikka kuin yläaste sinänsä että lukiolla saan ottaa osaa keskusteluihin ja minunkin mielipidettäni kysytään eikä katsota kuin spitaalista jos uskallan avata suuni muista kuin työasioista, silti meinasi taas tänään mennä hermot noiden kiemuroiden ja kiertelyjen ja kaartelujen kanssa. Ei minulle toki ole pakko tulla mitään näyttämään, mutta ei tarvitse silloin olettaakaan että mitään tekisinkään. Ainakaan tällä palkalla, periaatteessa euron päiväpalkalla. Kuinka moni suostuisi näihinkään hommiin tuolla rahalla? Ei kovin moni, uskokaa pois.
En oikeasti jaksa kohta enää edes ajatella mitään, menee ihan yli nuo jutut.
